torstai 25. lokakuuta 2018

Kehittäjäkilta starttasi Salossa 18.10.2018

Syyslomaviikolla vietettiin tiivis päivä kehittäjäkilta-asioissa. Toimintaa vasta käynnistetään, mutta tavoite on selkeänä mielessä. Kehittäjäkilta-toiminnan tavoitteena on vahvistaa ammatillisten oppilaitosten kehittämisosaamista ja hyödyntää soveltuvin osin kiltakoulumallia. Käsiteltäviä aiheita mm.

  • Millaista osaamista kehittämistyössä tarvitaan?
  • Millä kriteereillä kehittäjäkillaksi?
  • Miten kehittämistoiminnan laatua mitataan?
  • Millaisin osaamismerkein kehittämisosaamista voisi näyttää?

Aloitimme keräämällä yhteen onnistuneen kehittämistoiminnan edellytyksiä. Jaottelimme nämä isompiin osaamisalueisiin. Mietimme myös edellytysten ja osaamisalueiden jakamista yksilö-, tiimi- ja organisaatiotasohin, koska jokainen taso on tärkeä vaikuttavuuden kannalta. Tästä jatkamme eteenpäin tammikuun tapaamisessa.



Reija kuvasi meille useita Salon ammattiopiston kehittämistoiminnan käytänteitä. Esimerkiksi vuoden kehittäjän valitseminen kuulosti loistavalta tavalta nostaa esiin kehittämistyötä ja -tuloksia. 

Siispä iso kiitos osaamisen jakamisesta! 




maanantai 22. lokakuuta 2018

POMO -hankkeen koulutuskalenteri

POMO-hankkeessa on suunniteltu mm. seuraavia verkossa tai livenä tapahtuvia tapaamisia ja valmennuksia.

Lisätietoja: Reija Kiviluoto, reija.kiviluoto@sskky.fi


perjantai 5. lokakuuta 2018

POMO-hanke opetushallituksen hankepäivässä 4.10.2018

POMO-hanke oli esillä opetushallituksen hankepäivässä Paasitornissa 4.10.2018. 

POMO-hankkeen ständillä oli posteri, jossa esiteltiin  hankkeen toimintaa. Ständiltä sai mukaansa myös kortin, jossa on QR-koodin hankkeen blogiin. 

Hankepäivässä tavattiin ja verkostoiduttiin myös muiden muutosjohtaajuutta kehittävien hankkeiden kanssa.





Kehittämistyössä on vetovoimaa

  Pomo –kilta –hankkeen oppilaitosten yhteiset webinaarit ovat olleet oiva tapaa kokemuksia ja näkemyksiä; näin myös kehittämistyön ...